sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Similan Islands


Su 2.12 Similan Islands
Aamu seiskalta aamiaiselle ja varttia yli lähtö hotellilta. Täräytimme matkaan aamuvarhaisella, kun kyyti poimi meidät ajallaan hotellimme respasta. Menimme Khao Lak Diving Adventures majapaikalle nauttimaan toista aamiaista. Odottelimme myöhässä olevia kymmentä kiinalaista noin 45 minuuttia. Sillä aikaa tutustuimme Einin ja minun sukelluskouluttajaan Terje Meosiin. Oppaamme oli virosta ja puhui hyvää suomea, viron aksentilla tietty. Oli helppoa saada teoriaa kotimaan kielellä. Täyttelimme terveyspaperit ja kertasimme päivän ohjelman. 2 sukellusta joista ensimmäisellä tehdään harjoituksia ja toisella sukelletaan siitä riippuen miten ensimmäinen sujuu. Markku oli mukana retkellä mutta snorkkeliretkikunnassa. Hänellä oli tanskalainen reipas opas.
Similainin aaltojen kuluttamat kalliot olivat komeita
Pääsimme vihdoin matkaan ja 900 hevosvoimaa hyrähti käyntiin kun lähdimme isolla pikaveneellä kohti Similanin saaria. Matkaa oli reilun tunnin verran. Keli oli pilvinen ja hyvin epävakaa. Kohtasimmekin kovaa aallokkoa ja jopa oppaamme olivat ihmeissään. Muutamille matkaajista tuli huono olo, vaikka pahoinvointilääkkeitä jaettiin mennessä. Perillä meitä odotti parempi keli, pilvet alkoivat hälvetä. Nousimme suurehkoon laivaan, jossa monet elelivät ennestään liveabroad retkellä, jossa sai harrastaa haluamansa mittaisia sukellusretkiä saaristossa. Similanin 9 eri saarella on valtavasti sukellettavaa. Paatilla oli sukeltajia monesta eri tasosta. Myös yksi suomalainen tuli mukanamme ja jäi yön yli retkelle.
Lets go diving - kamapörssi
Aloitimme siis teorialla, jonka jälkeen kamat niskaan, Terje tarkisti ne ja sitten loikattiin veteen regulaattori suussa. Koska puku oli täynnä ilmaa jäimme kellumaan. Uimme matalammille vesille, jossa pääsisimme pohjaan eikä tarvitsisi olla syvällä. Ensimmäinen harjoitus oli paineen tasaaminen sitä tahtia kun laskeudumme 3 metriin. Painetta piti tasailla noin puolen metrin välein. Samalla totuttaessa hengittämiseen veden alla. Puku tyhjennettiin ilmasta ja laskeutuminen pohjaa kohti alkoi. Pohjalla teimme toiset harjoitteet. Regulaattorin tyhjennys vedestä. Jos regulaattori pääsee putoamaan suusta, ei pidä panikoida. Kallistetaan painoa oikealle, jolloin regulaattori jää roikkumaan kohti pohjaa. Silloin sen saa kaivettua alaviistosta takaisin suuhun. Painetaan regun ilmaus painiketta, mikä puhdistaa sen vedestä. Ja ahh, tuoretta ilmaa suuhun. Kolmas harjoitus oli huurtuneen maskin puhdistus vedessä. Se oli aika helppoa. Ensiksi vähän vettä maskiin, sitten maskin painetaan maskin ylälaidasta ja samalla puhalletaan nenällä. Sitten vain vaakatasoon ja kohti koralleja.
Kouluttajamme piti meitä aluksi kiinni tankeista kun polskutimme korallien yllä. Lasit suurentavat sen verran, että korallit näyttää olevan todella lähellä, mutta kun kättä vie kohti maata, ei siihen ylety sittenkään. Pelkäsin välillä kolauttavani jotain korallia, sillä korkeuden säätö oli hankalaa, varsinkin kun joku roikutti tankista. Pikkaisen lisää ilmaa pukuun auttoi siihen ettei kokoajan valunut syvemmälle. Kun homma alkoi sujua pääsimme itsenäisesti sukeltelemaan oppaan rinnalla. Se oli helpompaa. Itse tein välillä automaattisesti käsilläkin uintiliikkeitä, vaikkei pitäisi.
Sukellus kesti noin 45 minuuttia, jonkajälkeen palasimme emäalukselle syömään lounasta. Kyllä maistui.
Energiajuomaa sukellusten välillä laivan aurinkokannella
Lounastila emoaluksella
Toisella sukelluksella kävimme katselemassa kaunista korallirantaa. Vesi oli täysin turkoosia ja näkyvyys mahtava. Näimme kaikenlaisia kaloja sekä satojen ellei tuhansien pikkukalojen parvimuodostelmia, jotka tekivät veteen satumaisia kuvioita. Todella upean näköistä. En varsinaisesti tunnistanut juuri mitään kaloista, mutta ainakin Nemokala löytyi, sekä mustekala joka oli piilossa kolossaan. Myös yhtä puolimetristä ruskeaa monnimaista kalaa seurailimme. Kävimme tällä sukelluksella hieman syvemmällä, noin 10 metrissä. Pintaa kohti oli hauska katsella kun aurinko kimalteli aaltoihin.
Turkoosit vedet houkuttelivat pulahtamaan, alla riutta
Paluumatka sujui helpommin kuin tulo. Meri oli tyyntynyt. Kertasimme päivän tapahtumia Markun kanssa. Hänelläkin oli ollut onnistunut reissu. Illalla olimme väsyneitä tai ehkä nuutuneita. Vaikka laji ei fyysisesti ole rankka, joku siinä silti kuluttaa.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti