Lontoo - Helsinki

La 4.12

Kello yhdeksän aikoihin paikallista aikaa aloimme olla Lontoon kohdilla. Lentokoneen ikkunoista näkyi lunta. Talvi oli tullut Lontooseen. Karistimme muutaman tunnin todella huonot yöunet silmistämme ja suuntasimme kohti Lontoon keskustaa, sillä vaihtoaikamme oli 8 tuntia. Metrolla keskustaan menee noin 45min – 1 tunti. Aikaa oli siis pienelle kaupunkikierrokselle.

Olisin voinut olla kaupungista enemmänkin innoissani, ellei flunssa olisi iskenyt voimakkaammin huonosti nukutun lentokoneyön jäljiltä. Pyörimme kuitenkin aikamme Piccadilly Circuksen kupeessa. Big Benit, Thamesit ja keskustan nähtävyydet tulivat vilkaistua. Lontoossa oli järkyttävän paljon ihmisiä. Edes New York ei ollut näin ruuhkainen. Lauantaipäivä oli kerännut kaikki kynnelle kykenevät jouluostoksille Oxford Streetille. Väkeä oli niin paljon, että alkoi ahdistaa. Ruokapaikan metsästys oli toivotonta ja kaiken lisäksi satoi jotain räntää.

Heppatyttö

Suihkulähteetkin oli jäässä

Pose

Löysimme kuitenkin sämpyläravintolan, jossa saimme hieman mahantäytettä. Uudella energialla jaksoimme vielä pyöriä muutamissa liikkeissä, sekä katselemassa Lontoon katuja ja elämää. Noin neljän tunnin jälkeen olikin jo aika lähteä kohti Helsinkiä. Otin lentokentältä vielä pari vanhaa ystävää (lue 12 vuotiasta viskiä) mukaani.

Joku muukin oli eksynyt Oxford Streetille

Olimme Helsingissä noin 23.30 paikallista aikaa, eikä tunnin päästä lähtevä bussi kohti Tamperetta tuntunut järin houkuttelevalta. Lisäksi Helsingissä odotti rapsakka 13 asteen pakkanen. Luntakin oli enemmän kuin normaalitalvena yhteensä. Onneksi olimme hankkineet itsellemme yöpaikan Siljalta ja Jounilta. Hyppäsimme paikallisbussiin, joka kuskasikin meidät lähes majapaikan ovelle asti. Muutaman tunnin turinat ennen unille menoa ja reissu valmis. Pura vida.

Way back home

Pe 3.12

Olimme jo pari päivää aiemmin saaneet infoa Finnairilta, että lentomme New Yorkista Helsinkiin on peruttu lentoemojen lakon takia. Valitettavasti emme olleet saaneet mitään muuta tietoa ja meillä oli lento Miami – New York aamupäivällä. Menimme lentokentälle katsomaan tilannetta ja olimme henkisesti valmiina lähtemään New Yorkiin. Check-inissä meille paljastui, että Finski oli bookannut meidät iltalennolla Miamista Lontooseen ja sieltä seuraavana iltana Helsinkiin. Lisäksi meille kerrottiin, että meillä ei kuitenkaan ole lippuja kyseiselle lennolle. Saimme Finnairin numeron, johon meitä kehotettiin soittamaan ja selvittämään asia. Sattuneesta syystä kyseiseen numeroon oli muitakin soittajia, sillä linja tuuttasi varattua jatkuvalla syötöllä. Noin tunnin jonottamisen jälkeen pääsimme läpi ja meille luvattiin lähettää liput suoraan checkiniin. Menimme takaisin tiskille ja saimme kuin saimmekin tavaramme sisään. Kello oli noin 12, ja lentomme oli lähdössä vasta puoli yhdeksän aikaan. Ei muuta kuin takaisin rannalle.

South Beachin kadut. Kaunista

Baywatch Pekka. Ja pitkissä housuissa rannalla

Olimme pukeutuneet New Yorkin kelejä varten, joten Miami Beachin sää tuntui kuumalta. Koska meillä ei ollut kummempia suunnitelmia vietimme päivän rannassa loikoillen sekä tuliaisia ostellen. Olin edelleen hieman nuhainen, joten loikoilupäivä sopi minulle hyvin. Illaksi palasimme kentälle ja aloitimme kotimatkan kohti Lontoota.

Harmi kun joutui lähtemään, illalla olisi ollut Flo Rida bilettämässä

Florida Keys

To 2.12

Torstaina otimme auton vuokralle ja lähdimme katsastamaan Floridan eteläkärkeä, jota meille oli suositeltu. Saimme pirssiksi uudenkarhean Ford Focus 2010 mallin, jolla ei liiemmin oltu ajeltu. Lähdimme matkaan kohti etelää kymmenen aikoihin, jotta kerkeäisimme vielä valoisalla aloittaa paluumatkan Miamiin. 

Miamin keskustasta poistuttaessa lähiöalue jatkui ja jatkui. Ajoimme kolmekaistaista ykköstietä etelään tunnin verran. Autoja tuntui riittävän aina kolmen kaistan täydeltä. Nopeampi reitti olisi ollut moottoritien kautta, mutta olimme päättäneet katsella maisemia. Parin tunnin ajomatkan jälkeen ohitimme Evergladesiin vievän risteyksen ja saavuimme Floridan niemimaan eteläkärkeen. Saaristoon jatkavalla tiellä varoiteltiin tietä ylittävistä alligaattoreista. Emme kyllä moisia nähneet.

Ajoimme vielä noin tunnin verran pitkin saaristotietä ohi pienempien ja suurempien saarien. Piipahdimme paikallisessa ravintolassa lounaalla. Lounaalla katselimme kartasta mihin oikeastaan haluaisimme mennä. Saaristo ei ollut maisemiltaan vastannut täysin odotuksia, sillä joka ranta tuntui olevan täyteen rakennettu hotelleja, hostelleja ja loma-asuntoja. Paljon hienompia rantamaisemia oli jo tullut tälle reissulle niin paljon, että alueen hehkutus tuntui typerältä.

7 mile bridge

Päätimme lähteä katsastamaan läheisen Bahia Hondan kansallispuiston. Puistoalue oli kaunis, muttei kyllä vetänyt vertoja reissun aikaisemmille rannoille saati puistoalueille. Perus jenkkipuisto, jossa joka paikkaan pääsi autolla. Miamin kylmentynyt sää oli aiheuttanut minulle pientä nuhaa, mutta kävin silti uimassa, kun kerta tänne asti oli tultu.

Pienet voimatorkut rantsussa

Bahia Hondan puiston maisemia

Eini auringonlaskua odottelemassa

Ennen paluumatkaa ihailimme vielä auringonlaskua ja otimme muutamia valokuvia. Matka Miamiin sujui rauhallisesti, emmekä ajaneet kuin kerran muutaman mailin harhaan. Kävimme matkalla vielä ostoskeskuksessa ostelemassa tuliaisia ja vaatteita, kun kerta auto oli alla. Ostoskeskuksiinhan ei perinteisesti autotta ole juurikaan asiaa. Ruokakauppakin löytyi pitkähkön etsinnän seurauksena.

Illan tullen esiin tuli toisenlainen kaunis maailma

Illan pimetessä Miamin keskustassa ajaminen osoittautui elämykseksi, joka oli kuin elokuvasta. Toinen toistaan korkeammat pilvenpiirtäjät, valotaulut ja ohi kiihdyttelevät loistoautot saivat aikaan elokuvamaisen tunteen. Täällä voisi mielellään ajella kylärallia joku toinenkin kerta.

Heat – Pistons

Ke 1.12

Keskiviikkoaamuna lähdimme tutustumaan Lincoln Mall kauppakatuun. Tyypillisesti ostoskeskukset ovat isoja halleja, jotka ovat täynnä kauppoja ja ravintoloita. South Beachilla sijaitseva Lincon Mall on kuitenkin virkistävä poikkeus, sillä kyseessä on kävelykatu, joka on molemmin puolin pullollaan merkkiliikkeitä, sekä hienoja ravintoloita. Kulissit olivat kohdillaan, mutta shoppailufiilistä ei löytynyt taaskaan. Lisäksi tummat pilvet heittivät sadekuuroja niskaan, ja sää viileni selvästi alle hellerajan. 

Rannalla on kiva leikkiä

Iltapäivästä lähdimme ostamaan lippunja Miami Heat – Detroit Pistons otteluun. Olin yrittänyt hankkia niitä jo etukäteen, mutta koko homma on lähes mahdotonta, ellei käytössä ole jenkkikännykkää tai osoitetta. Suuntasimme Miamin keskustaan American Airlines Arenalle ja menimme ostamaan lippuja viitisen tuntia ennen peliä. Matkalla tapasimme kiinalaisen pariskunnan, jonka kanssa suunnistimme lipun ostoon. Lippuja oli runsaasti jäljellä, sillä Miamilaiset eivät ole vielä päässeet korishuumaan. 

American Airlines Arena

Suuntasimme ennen peliä vielä syömään ja rentoutumaan hotellillemme, sillä päivän kävely oli alkanut taas puuduttamaan. Hotellilla käydessämme otimme mukaan lisää vaatteita, sillä shortiskelit olivat ohitse. Lämpötila oli pudonnut 20 tienoille kylmän tuulen seurauksena. 

Sali täyttyi vasta pelin ollessa käynnissä

Menimme ottelupaikalle hyvissä ajoin ja katselimme kun Miamin fanit valuivat hitaasti katsomoon. Pääsimme Einin kanssa jopa valotaululle, kun kuvaaja etsi ajoissa paikalle tulleita faneja! Our 10 seconds of fame. Itse ottelussa oli kova jenkkitunnelma alusta loppuun selostajan yrittäessä villitä yleisöä. Tehtävä ei ollut kovinkaan helppo, sillä ottelusta puuttui jännitys Miamin hallitessa sitä alusta loppuun. Miamilaiset eivät tosiaankaan ole vielä mikään korisyleisö. Ennen loppua pelin ollessa selvä, iso osa katsojista lähti kohti kotia välttääkseen ruuhkat. Me katsoimme matsin loppuun ja lähdimme odottelemaan bussia. Sitä saikin odottaa melkein tunnin...

Ilta laskeutuu Miamiin pelin jälkeen

I am going to Miami

Ti 30.11

Puolenpäivän lennolle oli lähdettävä hyvissä ajoin, vaikka menimmekin taksilla. Kaupungin ihmiset olivat löytäneet takaisin lomilta ja joka paikka oli jumissa. Lentokentälle saavuttaessa myös check-in oli pahoin ruuhkautunut, ja jonotus oli paikalliseen tyyliin kaaos. Reilun tunnin jonottelun jälkeen pääsimme check-inistä samaan aikaan kun boarding lennollemme alkoi. Onneksi turvatarkastus meni mukavasti ja kerkesimme lennolle ilman ongelmia.

Saapuessamme Miamiin keli oli yhtä lämmin kuin Karibialla. Noin 28 astetta helli rinkkamatkaajia. Yritimme löytää bussien lähtöpaikkaa, jotta olisimme voineet ottaa bussin South Beachille. Emme löytäneet oikeaa paikkaa, vain jonon takseja. Hyppäsimmekin helppoon kyytiin ja ajoimme suoraan hotellille. Claridge hotelli otti meidät vastaan antamalla pikkusviitin maksamamme huoneen hintaan. Ei valittamista.

Meillä oli vielä iltapäivä aikaa ja käytimme sen kävelemällä 30 kadunväliä 35th Streetiltä 5th Streetille asti.  

Rannan vierustalla kulki puinen kävelykatu, joka oli lenkkeilijöiden ahkerassa käytössä

Sitä itseään. Miami Beach

Illan tummetessa söimme järkyttävän kokoiset hampurilaisateriat Five Guys burgeribaarissa.  Koska ranuja oli aivan liikaa otimme ne mukaan ja annoimme pois rahaa kerjääville pummeille parin kadun päässä.

Panama City

Ma 29.11 Panama City

Maanantaiksi oli suunniteltu Casco Viejon ja Calle Centralin kierros. Tarkoitus oli mennä nauttimaan aamiaista tunnelmalliseen vanhaan osaan kaupunkia. Hurautimme paikalle taksilla, josta saimme tingittyä hyvän hinnan. Hotellin edestä taksi olisi maksut lähes kaksi kertaa enemmän. Tieltä napattu taksi sen sijaan oli halpa. Pienikin säästö tuntuu mukavalta, kun yleisesti tuntuu, että turistilta kusetetaan aina niin paljon kuin vain mahdollista. Eilen havaittu omituinen katujen tyhjyys jatkui, sillä myös Casco Viejo näytti kuolleelta, ja aamiaista saatiin metsästää pidemmän kaavan mukaan. Lounarin mukaan alueella on 2 hyvää aamiaispaikkaa, joista valitsemamme oli sulkenut ovensa. Sen viereen oli tullut hieno kahvila, joka oli kiinni kuten muutkin alueen liikkeet. Epäilimme eilisen ja aamuisen hiljaisuuden syyksi itsenäisyyspäivän pyhiä, mutta täyttä varmuutta tähän ei kuitenkaan saatu.

Kävelimme hiljaisen Casco Viejon läpi Cafe Coca-Colaan, joka on paikallisten suosima paikka. Pääsimme sisään juuri kun ulkona alkoi sataa. Nautimme runsaan ja hyvän aamiaisen. Eini otti pannukakkua ja leipää, itse tilasin munat ja pekonia. 

Casco Viejon keskusaukiolla oli kaunis katedraali

Casco Viejo tarjosi vanhasta arkkitehtuurista pitävälle silmänruokaa

Kellon tullessa kymmenen alkoivat lähialueen liikkeet avaamaan oviaan, ja jatkoimme matkaamme kohti Calle Centralia, joka on alueen kävelykatu. Katu olikin lähes tori, jossa paikallisia kuhisi ostoksilla. Vaatekauppojen hyllyt pursuivat tarjoustuotteita. Paitoja, housuja, farkkuja, kenkiä 1.99, 2.99, 5.99, 8.99... Kaikki vaatteet olivat länsimaalaisittain aivan ilmaisia. Tuntuu täysin idiootilta maksaa jostain Dieselin farkuista esimerkiksi 160 € Tampereella, kun hyvää käyttötavaraa on tarjolla lähes ilmaisella. Tosin laatu on tietysti eri asia, mutta 20 kertaiset hinnat? Hmm.

Kiertelimme muutamissa kaupoissa, mutta emme shoppailleet suuremmin. Kauppojen kiertämiseen olisi pitänyt varata sekä aikaa, että intoa. Kumpaakaan ei suuremmin ollut. Kävimme katsomassa paikallisen käsityömarketin, josta olisi voinut ostaa tuliaisia joka lähtöön. Jostain syystä ei vain innostanut ostella, joten pettyneet myyjät jäivät odottelemaan seuraavia turisteja.

Palasimme vielä Casco Viejoon katselemaan olisiko sinne tullut eloa. Jonkin verran kauppoja oli auennut ja paikka näytti eläväisemmältä, kunnes rankkasade alkoi ja jouduimme etsimään suojaa katoksista. Myös muut kulkijat katosivat nopeasti katukuvasta. Aluksi odottelimme sateen päättymistä, mutta kun sitä ei kuulunut juoksentelimme katoksesta toiseen yrittäen saada taksin Multicentro -kauppakeskukseen toiselle puolelle keskustaa. Lopulta kiltti taksisetä otti meidät kyytiin ja suostui halpaan hintaan.

Kello alkoi olla jo sen verran, että olimme nälissämme ja etsimme ostoskeskuksesta ruokapaikkaa. Yläkerta oli täynnä erilaisia pikaruokaloita ja muutamia tiskiravintoloita. Ehdotin, että kävisimme ruokailemassa Hard Rock Cafessa, jossa en ollut ennen käynyt. No ei tarvinnut käydä ruokailemassa siellä tälläkään kertaa, sillä paikalle saapuessamme se oli tupaten täynnä. Töllöstä tuli El Classico: Barcelona – Real Madrid. Se selittikin kaikkialla liikkuvat Barcelonan ja Madridin paidat. Löysimme ruokapaikan muualta. Lähdimme vielä etsimään kaupungilta muuta nähtävää sadeen lakattua...

Casco Viejosta kuvattu keskustan ranta

Paikallista kaupunkiarkkitehtuuria

Hetken kuluttua löysimme itsemme autokauppojen keskeltä moottoritietä muistuttavan väylän vierestä samalla kun sade päätti jatkua. Totesimme idean kaupunkitutkiskelusta olleen vähintään huono. Pääsimme osittain sateen kastelemana hotellille, tunnelmat olivat vähintäänkin apeat. Jotenkin päivä oli muutenkin fiilikseltään reissun huonoimmasta päästä. 

Kävin vielä pimeän tullessa ostamassa jotain purtavaa ja nostamassa dollareita hotellia varten, Eini jäi nukkumaan hotellille. Loppuillasta vielä lasilliset lähikaduilla ja kaupunki oli nähty.

Panama City

Su 28.11

Lensimme puolen päivän aikaan suoraan Bocas del Torosta Panama Cityyn. Kone on pienehkö potkurikone, jonne ei saanut viedä kuin 13 kiloa tavaraa. Omat rinkkamme menivät näihin lukuihin mukavasti, mutta liiemmin matkamuistoja ei ole kehdannut painorajojen takia ostella.

Kotkat kaupungin yllä

Panama Cityn kentältä otimme taksin suoraan Hotelli Milaniin, joka oli majapaikkamme seuraavan parin yön ajan. Veimme tavaramme sisään ja lähdimme samoin tein etsimään illallista. Kaupunki vaikutti hiljaiselta. Löysimme pienen kävelylenkin jälkeen ravintolan, joka vaikutti mukavalta. Kyseessä taisi olla paikallinen Rosso, sillä palveluhenkilökunnan asenne oli ainakin yhtä huono. Ei paljon asiakkaat kiinnostaneet. Söimme kuitenkin tilaamamme safkat ja säädimme vielä laskun kanssa, joka ei ollut tilauksemme mukainen. Ruoka oli ok, muuten aika huono paikkavalinta.

Lähdimme kiertämään rantaa ja katselimme useita kymmeniä keskeneräisiä pilvenpiirtäjiä, jotka olivat aivan New Yorkin tasoa. Osa valmistuvista oli moderdeja kiertyviä taloja tai muuten arkkitehtuurillisesti hienoja. Päivä oli tukahduttavan kuuma. 30 astetta ja todella kostea ilma tekivät kävelemisestä tuskaista ja pysähtelimmekin varjoon ottamaan nestettä. Onneksi suurien pilvenpiirtäjien väleistä löytyy paljon varjoa. 

Panama City bay

Illalla lähdimme vielä etsimään väkeä Lonely Planetin vinkkien avulla. Muuten täysin kuolleen keskustan keskeltä löytyikin mukava ravintolakatu Calle Uruguay, jossa piti olla lähialueen parasta iltaelämää.  Kävimme syömässä nachoja ja pirtelöä, sekä tietysti nauttimassa pullolliset paikallista Balboaa. Hipsimme ennen yökerhojen aukeamista takaisin hotellille. Yritimme kulkea mahdollisimman suuria katuja, joissa oli eniten liikennettä. Hämäriä kujia on Panama Cityssä syytä vältellä, sillä osalla alueista on huono maine, ja turistien on syytä pysytellä keskusta-alueella. Meidän hotelli oli suhteellisen lähellä keskustaa, ja kävelymatkaa takaisin oli noin 1km.

Boca del Drago

La 27.11

Itseäni huvitti vähäsen lähteä surffaamaan, sillä Bocaksen rannat ovat vielä kokematta. Pitkähkö haikkaus lauta kainalossa Wizzard beachille ei houkuttanut, varsinkaan kun Eini oli lähdössä toiselle puolelle saarta omille teilleen. 

Vuokrasimmekin Einin kanssa fillarit ja lähdimme Boca del Dragon rannalle Isla Colonin länsirannalle, jonne oli matkaa reippaat 15 km. Lähdimme matkaan aamupäivän helteisessä säässä. Ilma oli kosteaa ja hiki alkoikin virrata kiitettävästi muutaman kilometrin matkan jälkeen, sisämaahan siirryttäessä. Maasto muuttui mäkisemmäksi, ja juomataukoja oli hyvä pitää useampia, jotta nestetasapaino säilyi.

Noin puolessa välissä matkaa asfaltti loppui ja tietyömaa alkoi. Asfaltointiprojekti oli vielä vaiheessa täällä. Soroista sepeliä jatkui muutaman kilometrin verran, jonka jälkeen alkoi hiekkatie, josta oli raavittu vanha asfaltti pois. 

Pyöräily maistuu kunnon harleyllä.

Noin puolentoista tunnin fillaroinnin jälkeen pääsimme luoteisrantaan, jonka raikas merituuli pyyhkäisi hiet pois niskasta ja houkutteli uimaan. Rannan varsinainen nähtävyys ovat kuitenkin meritähdet, joita oli kuulemma runsain mitoin pitkin rantoja. Lähdimme seuraamaan pitkää hiekkasärkkää etelän suuntaan, sillä pohjoisen suuntaan oli vain luvassa suurempia aaltoja mereltä. Kuljimme arviolta kilometrin rantaviivaa sameassa vedessä emmekä nähneet yhtään tähteä. Päätimme virkistäytyä uimalla. Ranta jyrkkeni nopeasti ja noin 5m päässä rannasta oli jo yli 2m syvää. Hetken vilvoiteltuamme lähdin palaamaan rantaan ja säikähdin pahemman kerran astuessani rantaan pyrkiessäni molemmilla jaloilla johonkin piikikkääseen ja korallin tuntuiseen. Meritähtiä... Sukelsin katsomaan olivatko ne niitä. Kyllä vain. Poiminkin karahkalla yhden pinnalle tarkastettavaksi uskaltaako niihin koskea (ehkä hieman myöhäistä päälle astumisen jälkeen). 

Hmm. Onks toi vaarallinen?

Tuiki tuiki tähtönen

Jatkoimme matkaamme vielä yhden särkän ohi ja löysimme poukaman, jossa oli enemmänkin turisteja. Vesi oli todella tyyntä ja näkyvyys pohjaan oli hyvä. Meritähtiäkin näkyi useita kymmeniä.

Aikamme tähtiä katseltuamme suuntasimme pienen evästyksen päätteeksi paluumatkalle. Sade näytti tekevän tuloaan, ja lämpötila oli pudonnut viitisen astetta lähelle kahtakymmentäviittä. Paluumatka sujui fillareilla huomattavasti kevyemmin (joka kerta sama juttu paluumatkojen kanssa, johtuukohan se siitä että maisemat ovat jo tutut ja tietää missä on menossa vai mistä moinen harha) ja olimme asfalttitiellä jo ennen kuin huomasimmekaan. Kuvailimme matkalla hienoja maisemia ja nautimme vettä aina kun tarve tuli. Olimme takaisin Bocaksessa noin kello 16.

Maisemien bongailua (ja hevosten)

Bambut kasvoivat paikoin ristiin eripuolilta teitä. Hienoja tunneleita.

Illalla seurasimme jotain itsenäisyysparaatia (ehkä ) ja katsellimme kaduilla marssivia ihmisiä ja tööttäileviä paloautoja. Kävimme syömässä toistamiseen paikallisessa Le Chitressä.

Snorkkelointia Bocaksessa

Pe 26.11 Snorkelointia Bocasissa

Bocaksen aamuinen ranta

Aamulla olimme ajoissa snorkkelisatamassa ja lähdimme 3 muun snorkkeloijan sekä oppaan kanssa päiväretkelle lähialueita koluamaan. Ensimmäisenä paikkana oli Dolphin Bay, jossa pääsimme näkemään delfiinejä, mutta emme ikävä kyllä päässeet uimaan niiden kanssa. 

Jayy, delfiinejä!

Dolphin Baytä kiertäessämme moottorimme rupesi jostain syystä temppuilemaan ja laskemaan öljyä mereen. Kuski totesi, että sitä pitää mennä katsomaan rantaan, ja että vene on vaihdettava lähisatamassa. Tässä touhussa vierähti puoli tuntia, jonka vietimme kauniissa ravintolassa, joka oli suojaisessa poukamassa muuten autiolla saarella. Veneliikenne on kuitenkin sen verran vilkasta, että ravintolan pitäminen keskellä merta sopivalla etäisyydellä Isla Colonista (pääsaari) on kannattavaa. Jatkoimme matkaamme uudella veneellä vain muutaman sadan metrin päähän ravintolasta snorklaamaan ja katselemaan koralleja. Ei näkynyt varsinaisia riuttoja, vain muutamia eksoottisia kaloja, sekä kasvillisuutta ja koralleja. Vesi ei ollut aivan parhaillaan, sillä viime aikoina oli satanut sen verran, että lähijoet puskevat sedimenttiä mereen, ja sen laskeutuminen vie muutamia viikkoja. Näkyvyyttä oli kuitenkin noin 5 metriä ja pohja oli matalimmillaan noin 2 metrissä. 

Snorkelointia

Aikamme pulikoituamme saimme tarpeeksemme ja suuntasimme syömään ravintolaan, jossa olimme veneen vaihtaneet. Söin talon kalafileen, joka oli ilmeisesti Bluefish kalaa (mitä liekin..). Se olikin huippuhyvää, ehkä jopa vielä parempaa, kun oli juuri ollut tuijottelemassa moisia silmästä silmään. Verrattuna Einin Cahuitassa tilaamaan Red Snapperiin, tämä oli paljon maukkaampaa. 

Keskellä merta olevalta saarelta löytyi kaunis ravintola

Ruoan jälkeen tutustuimme Red Frog Beachiin, jossa olimme edellisenä päivänä jo omatoimisesti seikkailleet. Veneen kuljettajamme jäädessä satamaan näytimme Einin kanssa muille snorkkelireissulaisille löytämämme ”privaattirannan”, jossa ei tänäänkään ollut ketään muita uimassa, vaikka viereinen ranta 5min kävelyn päässä kuhisi turisteja. Uimme reippaassa aallokossa pitkät tovit ja rentouduimme rannalla. Kävimme vielä ennen lähtöä drinkeillä yleisellä rannalla. 

Beachdude - Privaattirannalla Red Frog beachillä

Snorkkelointiporukkamme

Päivän viimeisenä kohteena oli Hospital Point sukelluspiste, jossa sukeltajat pääsevät tutustumaan äkkijyrkkään seinämään meressä. Valitettavasti huono näkyvyys vei suurimman hehkun tästä pisteestä, eikä se muutenkaan tarjoa snorkkeloijille juuri mitään, elleivät keuhkot kestä yli 5m sukelluksia. Itsellä oli ongelmia saada paineita tasattua niin, että ehtisi sukeltaa syvälle ennen kuin happi loppuu lihaksista. Viiden metrin syvyydessä koralleista avautui kuitenkin uudennäköinen maailma. Sukelluskamoilla tai hyvällä näkyvyydellä tämä voisi olla aivan huippu paikka, nyt ei mikään erikoinen. 

Neljän jälkeen palasimme Isla Colonille ja suuntasimme uuteen majapaikkaan Palma Royaliin, jonka olimme varanneet netistä jo aikaisemmin. Tämä hieman parempi hotelli oli kaikin puolin laadukas. Varsinkin kun hotellivirkailija päivitti huoneemme kalliimpaan versioon, jossa oli erilliset makuu- ja olohuoneet, sekä oma parveke. Vaikka hotelli oli viimeisen päälle laitettu kaikkine gourmet kahveineen ei se silti pärjännyt hinta-laatu vertailussa Palmyralle. Kuitenkin paras huone tähänastisista.

Bocas del Toro

To 25.11: Bocas del Toro

Olimme varanneet snorkkelointikiertoajelun täksi päiväksi, mutta emme olleet muistaneet siirtää kelloja Panaman aikaan Costa Ricasta siirryttäessä. Olimme siis tunnin myöhässä, amatöörivirhe. Huomasimme tämän vasta aamiaispöydässä, jolloin oli jo liian myöhäistä lähteä. Söimme aamiaiset rauhassa ja menimme sen jälkeen pahoittelemaan tapahtunutta ja onnistuimme pääsemään seuraavan päivän kierrokselle. Täksi päiväksi oli kuitenkin keksittävä tekemistä. 

Päätimme ottaa vesitaksin viereiselle saarelle, ja tutustua sen saloihin. 

Bastimentos kylä

Saavuimme Bastimentokseen, josta oli tarkoitus kulkea pohjoiselle Wizzard Beachille. Mitään varsinaista tietä ei kuitenkaan ollut. Polku kuitenkin. Se oli ihan hyvin kuljettavissa vaikka olimme rantakuteissa. Polku kulki Bastimentoksen kylän laitamien ohi ja sinne saapuessamme huomasimme kyltit, jossa kehotettiin olemaan kuljettamatta mitään arvokasta ainakaan iltaisin ja raportoimaan epäilyttävät toiminnot paikallispoliisille.Mitään ihmeellistä ei reitillä kuitenkaan näkynyt.

Wizardille päästyämme saimme pienen sadekuuron niskaamme, mutta kuumana päivänä tuo ei juuri häirinnyt. Pilvet väistyivät ja ranta pääsi oikeuksiinsa. 

 

Wizzard Beach

Polku viidakkoon

Jatkoimme uimisen jälkeen matkaa kohti Red Frog Beachiä. Rannalle olisi varmaan mennyt jostain muualta parempikin reitti, mutta me seurasimme rantaviivaa, sillä tiesimme Red Frogin löytyvän muutaman kilometrin päästä edestä. Rannan mukainen polku pieneni ja pieneni. Loppujen lopuksi se muuttui hevospoluksi, joka suuntasi viidakon halki mutaisessa ja vaikeakulkuisessa maastossa. Olimme edelleen liikkeellä rantakamoissa ja sandaalit eivät todellakaan ole mitkään vaelluskengät. Ties mitä käärmeitä ja liskoja polku oli pullollaan. Yhtään ei kuitenkaan näkynyt, vaikka polun reunoilla aina välillä jotain rapsahtikin. Välillä upposimme nilkkoja myöten mutaan, toisinaan mäet olivat liukkaita. Meinasi itku tulla ennen kuin pääsimme rannalle. Löysin sentään yhden näistä harvinaisista punaisista myrkkysammakoista. JEAH. Näitä harvinaisuuksia ei välttämättä enää montaa vuotta rannoilla nähdä, sillä Red Frog alue on kovan rakentamisen keskellä. Porvarit haluavat päästä golffaamaan täällä viidakkosaarella, joten hienostohotellialue valtaa jo suuren osan saaresta. Paikalliset ovat syystäkin näreissään.

The Red Frog

Onneksi selvisimme selvin nahoin viidakosta ja pääsimme turistien täyttämälle rannalle. Turistit olivat tulleet rannalle toisesta satamasta. Seikkailimme rannalla muutaman tunnin, sillä olimme sopineet vesitaksin tulevan hakemaan meidät täältä Red Frogin satamasta. 

Paikalliset keräsivät turisteilta rahaa näyttämällä punaisia sammakoita

Illalla kokkasimme spagetti bologneset Palmyran hyvin varustetussa keittiössä ja tutustuimme hieman muihin vieraisiin ja emäntäämme.

Panama - Bocas del Toro

Ke 24.11

Costa Rica – Panama

Lähdimme majapaikastamme seitsemän jälkeen ja suuntasimme ostamaan liput rajalle Sixaolaan menevään bussiin. Matkaa oli 60 km, mutta aikaa siihen saatiin kulumaan 2 tuntia. Kierrettiin parissa kylässä ja muuten matka oli vuoristoista ja osittain hiekkatietä. Costa Ricassa tiet ovat paikoin huonossa kunnossa kuulemma korruption takia. Tiefirmat tekevät huonoja teitä, jotta ne voivat tehdä ne aina uudestaan. 

Almirantesta kohti Bocas del Toroa

Panaman rajalla oli huonokuntoinen vanha rautatiesilta, missä sai katsoa mihin sitä astuu sillä mielessä kävi ajatus: pettääkö se alta? Samaa siltaa ajelivat sitten usean kymmenen tonnin rekat paksujen puupölkkyjen päällä. Rajalla ei suurempaa dramatiikkaa ollut ja otimme toiselta puolelta kimppataksin Almiranteen noin 10 muun turistin kanssa. Changuinolan kanavalta ennen lähteneet lautat eivät enää kulje Bocas del Toroon. Syytä ei tiennyt oikein kukaan. Almirantesta otimme vesitaksin Bocas del Toroon. Keli oli muuttunut aurinkoiseksi ja helteiseksi. Saavuimme saarelle noin puolen tunnin matkan jälkeen. Hetken karttaa katseltuamme luulimme tietävämme minne pitää mennä, paikalliset eivät kumminkaan tunteneet majapaikkaamme, vaan ohjasivat väärään suuntaan, missä oli vähän saman niminen hotelli. 

Playa Bluff

Löysimme Palmyran parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen, joka osoittautui hikiseksi puhteeksi 28C helteessä. Meidät otti vastaan mukavanoloinen saksalaissyntyinen emäntä, joka näytti huoneemme. Vierastalossa alakerta oli vieraille ja yläkerta omistajien asunto. Alakerrassa oli 3 hienosti sisustettua huonetta ja keittiötilat. Tämä majapaikka oli siistein ja hienoin vierastalo, jossa olen ollut ja suosittelisin kenelle tahansa matkaajalle. Juttelimme tovin omistajan kanssa ja kyselimme mitä kannattaa tehdä ja missä. Hän suositteli iltapäiväksi joko kylään tutustumista tai pyöräretkeä Colon saaren pohjoispuolelle Playa Bluffille. Valitsimme jälkimmäisen ja saimme fillarit lainaan. 7 km matka meni mukavasti, kauniita kylän maisemia sekä paikoin molemmilla puolilla näkyviä merimaisemia katsellen. Kylän päättyessä näimme hienoja rantatontteja sekä muutamia yksityisomistuksessa olevia huviloita. Ohitimme useita rantoja, mutta määrämpäämme oli kaikista pisin ranta. Saavuimme perille ja jäimme monttu auki katselmaan maisemia. Noin 5km keltaista hiekkaa ja vain muutamia turisteja. Aallot olivat jyrkästi syvenevän rannan takia huikeita ja sen mukaan myös virtaukset voimakkaat. Tästä syystä rantaa ei suositella uimareille.

Playa Bluff - Aaltojen kanssa

Eräs nainen tuli kertomaan meille, että hänen laukkunsa oli ryöstetty metsän laidasta hänen ollessa kastautumassa ja kehotti meitä olemaan varuillaan. Nyökkäsimme ja kiitimme neuvosta. Kuka nyt yleensä jättää kamojaan valvomatta jonnekkin varjoon, varsinkaan jos on yksin reissussa (erityisesti tällä rannalla, merestä metsän reunaan oli noin 50 metriä). Vietimme rannalla aikaa aurinkoa ottaen ja popsien eväitä. Ruoka sai tänään odottaa iltaan.

Saavuttuamme kämpille alkoi hämärtää ja lähdimme katsastamaan pääkatua ja etsimään ravintolaa. Monia fiinejä paikkoja löytyi, mutta päädyimme paikalliseen El Chitre nimiseen pikkuravintolaan/kioskiin. Siellä oli tiskin takana valittavana eri aineksia ja niitä lapattiin lautaselle kunnes asiakas oli tyytyväinen. Hinta raapaistiin sitten valintojen mukaan jotain hihavakiota noudattaen. Kahdelta hengeltä colat ja isot annokset riisi-papu-lihasekoitusta, salaattia ja kanaa oli 8$ yhteensä (eli sikahalpaa). Ruoka oli lisäksi mitä mainioimman makuista. Loppuilta vietettiin persoonalliseen kylään tutustuessa.

Cahuita -

Ti 23.11 Cahuita

Uusi päivä alkaa kun heräilemme sateen ropinaan kello kahdeksan aikaan. Sataa sen verran, että suunniteltu snorklaus ei onnistu näin sateisella ja pilvisellä säällä. Jäämme vielä nukkumaan ja loikoilemaan pariksi tunniksi. Ei sitä jaksa määräänsä enempää nukkuakkaan, kun yleisesti nukkumaan ollaan menty jo ennen kello yhtätoista. Syömme aamiaista terassilla kaikessa rauhassa ja mietimme mitäs sitä voi tehdä moisella säällä. Eipä tule muuta kuin surffaus mieleen.

Käymme sateenvarjoshoppailemassa ja syömässä kylillä. Mitään kummoista ei tarttunut mukaan, vain parit postikortit. Pilvetkin alkavat rakoilla ja kello lähenee kahta. Noniin. Eini päättää lähteä hevosratsastukselle, jos kerta minä suuntaan aalloille. Pikaiselta vilkaisulta meri ei näyttänyt yhtä tylyltä kuin edellisenä päivänä.

Saavumme rantaan, josta Eini lähtee ratsailla sveitsiläistytön ja oppaan kanssa. Minä jään monttu auki katselemaan merta, joka tyrskyää yhtä lailla kuin eilenkin. Surffivuokraamossa on mukavampi täti tällä kertaa ja kyselen siltä onko tuonne mitään asiaa. Hän toteaa aallokon olevan kova, kuten huomaan, mutta päätän silti lähteä kokeilemaan ainakin tunniksi. Paikalliset menevät kaikki shortboardilla, mutta itse on pakko ottaa helpompi longboard, vaikka sillä ei tynnyrien ali helposti sukellakkaan. Pystyssä seisomisen harjoitteluahan se itsellä on ja shortboardilla siitä ei varmasti tulisi yhtään mitään, vaikka lauta oliskin ketterä.

Eilisestä oppineena pärjään aalloilla jo paremmin ja pääsen ihan surffaamaankin aaltoja ja kuohuja. Parin tunnin verran siinä hujahti. Tällä kertaa vuokrakin oli vain puolet eilisestä vaikka olin reilut 2h. Paikallinen lifeguard tuli juttelemaan, ja kyselemään millaista oli aalloilla. Totesin vain, että aika kovaa. Jäätiin siinä jotain juttelemaan, kovasti hän antoi vinkkejä ja uskotteli että hyvin se meni. Ei ensimmäisillä kerroilla suurimmille aalloille kuulukkaan mennä, hän neuvoi. Sitten tämä tumma kaveri pisti tupakaksi ja kysyi –”You smouk some weed?” –Nah, totesin. ”Heyy but, thats ookayy, we smouk every fifteen minutes.” Joo todellakin oli huomattu. Oli jo toinen kerta tässä kylässä kun tullaan kyselemään, että maistuuko. 

Beach life

Einin hepparetki

Eini palasi alle tunnin päästä kämpille ja kehui mahtaavaa ratsastusreissuaan. Toinenkin tyttö oli kokenut ratsumimmi, ja opas Raoul oli ollut jopa innoissaan kun kerrankin ei tule vanhoja rouvashenkilöitä lönköttelemään, vaan saa ihan laukkaa päästää pitkin rantoja. Tytöt olivat juoneet rannalla raikkaat kookosjuomat nassuun suoraan puusta. Kuullosti uskottavalta.

Illalla mulla oli paikat jumissa, ja Eini oli ratsastanut kankkunsa mustelmille. Kävimme syömässä fiinissä Cha Cha Cha -ravintolassa, joka oli ehkä turhankin gourmet nälkäisille matkailijoille.

Cahuita National Park

Ma 22.11

Aamu oli pilvinen, mutta aurinko pilkahteli lähes koko yön jatkuneen sateen jälkeen. Tuumasimme lähteä liikkeelle, sillä seuraava sade saattaisi iskeä koska tahansa. Kävimme tiedustelemassa snorkkelointia, mutta aallokko oli turhan kova siihen touhuun. Päätimme jatkaa matkaa kylän ohi kansallispuistoon katselemaan maisemia. Puistossa olikin nähtävää. Heti puiston reunasta hiekka muuttui valkoiseksi (Playa Blanca). Eini epäili, että hiekan väri johtuu koralliriutasta. Ranta oli hetkessä kaunis ja kuvauksellinen palmuineen ja vaahtopäineen. Polku oli noin 8km mittainen ja matkan varrella oli suota, mangrovea ja paljon erilaisia kasveja ja eläimiä. Jopa apinaperhe tuli vastaan. Rohkein apina kävi kiipeämään reppuuni kun yritin kuvata sen kaveria. Matkan aikana ripotteli paikoin vettä, mutta muuten lämmin noin 25C keli piti huolen, ettei sade paljoa haitannut.

Playa Blanca

Apinaperhe päivähölkällä

Reitin varrelta löytyi monenlaista maastoa

Ranta, palmu ja vaalea hiekka. Lisää vain aurinko

Kävin matkalla uimassa, mutta kovin kauas rannasta ei tarvinnut mennä, sillä aallot olivat hullun kokoisia. Ei tosiaan olisi ollut mitään asiaa snorkkeloimaan. Reitin lopussa oli mukava baari, jonne menimme ottamaan Pina Coladaa, sillä Cahuitan bussi lähti nenän edestä. Seuraavalla bussilla keskustaan ja syömään.

Ruokailun jälkeen kello läheni kolmea, ja oli korkea aika lähteä surffia kokeilemaan, mikäli sitä mieli vielä tehdä. Vuokrasin longboardin, sillä sellaisella olin viimeksikin päässyt hyvin alkuun. Karibian laineet eivät olleet yhtä suopeita kuin mitä San Juan del Surissa. Paikalliset surffarit surffasivat isohkoja tynnyreitä, minne mahtui mies sisään. Touhua kattellessani mietin, mitä hittoa mä teen täällä rannassa. Lautaa vuokraava ämmäkin oli niin mulkku, että vuokrasi mulle laudan pariks tunniksi törkyhintaan 20$. Ei auttanut kuin rohkeasti vaan aalloille... Ei ollut leppoisia pikku aaltoja mitä sai metsästää, vaan aallot iskivät vasten noin 10s välein. Ja kerran parissa minuutissa tuli sellainen seinä vastaan, että meiksi ja lauta keräilivät itseään 20m päästä osumapaikasta rannan suuntaan. Huh. Ainakaan tuonne isoimmille ei ole mitään asiaa. Oman aallon ottaminen ei ollut todellakaan helppoa, sillä isoimmat aallot joutui sukeltamaan ali, joka on longboardilla oma taiteen lajinsa. Tyydyin yrittämään aaltoja noin kainalon korkeudella. Tosin siinäkin oli ongelma, sillä isojen aaltojen tullessa vesi vetäytyi noin vyötäröön ja se kasaantui aaltoon joka iski sitten metrillä yli ja yht´äkkiä vettä olikin kaulaan. Sain muutamia hyviä aaltoja, mutta tyydyin surffaamaan suureksi osaksi kuoha-jämäaalloilla, jotka nämäkin olivat kevyesti metrisiä ja kaatuivat toistamiseen suunnilleen omilla kohdilla. Jaksoin tätä rääkkiä noin 1,5 tuntia ja luovutin. Vein laudan takaisi ja totesin aaltojen voittaneen tämän erän. Turpaan tuli kirjaimellisesti. Illalla pettyneenä, mutta kokemusta rikkaampana unille. Sade alkoi illalla ja jatkui aamuun.

Costa Rica - Cahuita

Su 21.11

Kävelimme rinkat selässä bussiterminaalille kymmeneksi. Näimme matkalla hieman San Josen keskustaa ja kävelykatua. Kaupungin keskusta näyttää hyvin länsimaalaiselta, mutta heti siirryttäessä muutama kortteli sivuun alkavat kivitalot muuttua hökkelimäisemmiksi.

Kerkesimme hyvin bussille ja ostimme liput Cahuitaan, jonne oli tarkoitus mennä tutustumaan luonnonpuistoon ja snorkkeloimaan. Ehkä myös surffaamaan. Bussiin hypättyämme alkoi satamaan. Sadetta riitti aina Cahuitaan asti. Saavuimme bussiterminaalille noin 4 tunnin matkan jälkeen. Sitten oli tehtävänä löytää majapaikkamme Caribe Luna. Ensimmäinen paikallinen kehen törmäsimme oli afro-caribbean paikallinen Bob Marley. Sätkä suussa se neuvoi meille mistä majapaikka löytyy ja mitä muita tärkeitä paikkoja kylillä on. Löysimme majapaikan helposti ja suuntasimme heti sateen hieman hellittäessä takaisin kylille syömään. Sama afro kaveri, Anthony nimeltään oli taas notkumassa kadunlaidalla. Hän tunnisti meidät heti ja tuli kyselemään löytyikö majapaikka. Kysyimme missä on hyvää ruokaa, ja koska sanoimme että voisimme ottaa Karibian tyylistä ruokaa hän ohjasi meidät viereiseen paikalliseen.

Karibian aallot olivat armottomia. Jo rannassa ne olivat usein miehen korkuisia.

Ruoan jälkeen sade lakkasi ja kävimme uimassa Karibianmeressä Playa Negran tummilla hiekoilla. Illalla alkoi taas sataa ja menimme kämpille.