keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Phuket - Patong Beach


Ke 5.12 Patong & Iltaelämää Surinilla

Parit pirtelöt ja iced mocha
Keskiviikkona porukat lähtivät opastetulle kajakkiretkelle James Bond saarelle. Nuoriso (kolmekymppiset) suuntasi puolestaan katsastamaan naapurirantoja. Ajelimme Kamalan ohi Patongin ostoskeskukseen Jungceyloniin. Matkalla mieleemme muistui kuninkaan synttärit. "Voi perse, tänään on Thaimaan kuninkaan syntymäpäivä ja paikallinen juhlapyhä. Ei taida kaupat olla auki." Kun pääsimme ostoskeskukseen selvisi, että kyseinen paikka ainakin on auki. Ei taida juhlapyhät koskea palvelun ammattilaisia. Sääli sinänsä, meille lottovoitto. Muuten olisi tullut melko turha reissu.

Patongin kauppakatuja

Kauppaa oli jos jonkinlaista. Aloitimme kuitenkin parilla komealla pirtelöllä ja iced mochalla.
Kiertelimme kaupoilla melko pitkään löytämättä mitään. Eeva löysi ihastukseen upean kenkäkaupan, jossa oli sopivan bling sandaaleita. Taisivat olla niin hintavia, että jäivät hyllyyn. Eeva kuitenkin onnistui ainoana meistä löytämään itselleen jotain, Guccin lompakon. Ostostelun jälkeen olimme menossa rannalle, mutta aurinkotuolien seasta ei vapaata neliötä löytynyt. Kauhea ranta. Ostostelu sai siis jatkua. Menimme muutamiin katukauppoihin ja jouduimmekin oiken kunnon töihin, nimittäin tinkimishommiin. Pitkällisen taistelun jälkeen pääsimme sopuun hinnasta, joka tyydytti kaikkia muita paitsi Einiä, joka oli kuullut jostain että paikalliset vaatteet eivät maksa mitään, joten niistä ei kannata maksaakaan juuri mitään. Itselle riitti, että saa reilusti halvemmalla kuin lähtöhinta ja varsinkin Suomen hintoihin verrattuna.
Patong Beach. Ruuhkaa.
Illasta laitoimme mummon ja vaarin vahtimaan Islan unia ja suuntasimme Eevan ja Einin kanssa illalliselle sekä drinkeille. Tilasimme Einin kanssa White Snapper kalan, joka oli komean näköinen lautasella, mutta ei mitenkään kummallisen makuinen. Eevan ananakseen koverrettu kana-annos oli maukkaampi ateria, ja se maksoikin vain murto-osan meidän aterian hinnasta. Vaikka Thaimaata kehutaan hyvänä paikkana syödä kalaruokia, kannattaa niistäkin tietää jotain, mikä on erityisen herkullista. Ei ehkä kannata vain huvin vuoksi syöpötellä yhä harventuvia riuttakaloja. Toki toisinaan paikalliset merenelävät vievät kyllä kielen mennessään...
Catch Beach Club ja alkoholittomat drinkit tottakai!
Kun ruoan jälkeen pääsimme Catch Beach Clubille meille selvisi, että kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi... "TADAA" -ei alkoholia tarjolla. Ilmankos klubilla olikin tilaa. No ei se tietenkään maata kaatanut, mutta valittiin aika huono päivä lasillisille. Otimme komiat mangopirtelöt, sekä jääteetä. Istuskelimme sohvilla ja nautiskelimme dj:n musiikista, sekä aaltojen pauhusta taustalla. Paikka oli upea, tällaisessa olisi kiva bilettää kavereitten kanssa. Kelikin alkoi olla vähemmän kuuma. Ensimmäistä kertaa ei ollut hiki, vaikka oltiin ulkona ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti