perjantai 30. marraskuuta 2012

Khao Lak


Pe 30.11 Khao Lak
Naapurihuoneistomme väki vetivät sen 12 tuntia unta, mutta heräsivät silti samoihin aikoihin meidän kanssa, sillä he olivat menneet kasin aikoihin unille. Kävimme syömässä erinomaisen American Breakfast buffeen, joka sisälsi kaikkea mahdollista muutamasta thairuokalajista kokin tekemään munakkaaseen. Aamiainen oli samaa tasoa Bangkokin Centre Pointin kanssa.
Paikallinen hedelmätiski tarjosi herkkuja
Aamiaisen jälkeen klo 10 päätimme lähteä ilmaistaksilla Khao Lakin keskustaan shoppailemaan. Hotellimme tarjosi ilmaisia kuljetuksia keskustaan noin 5 km päähän Khao Lakiin tiettyinä kellonaikoina. Rantaa pitkin matka oli noin 2-3 km. Kuljettajanamme oli hauska kaveri Mr.Nop. Meidän oli tarkoitus käydä etsimässä lukuisista sukellusliikkeistä paikat meille sunnuntaiksi suorittamaan DSD (discover scuba diving) ja vaarille snorkkeliretki. Mummo oli suostunut Eevan kanssa hoitamaan Islaa päivän. Saimme viimeiset paikat ensimmäisestä liikkeestä johon menimme. Teimme kaupat, sillä hintatasokin oli keskiluokkaa ja kaikki vaikutti hyvältä. 3660 bhatin (100e) etukäteismaksu kolmelta hengeltä suoritettiin samalta istumalta. Maksettavaa jäi vielä kaksi kolmasosaa.
Kiertelimme kauppoja ja teimme muutamia ostoksia. Pitihän tuoreimpien Thaimaan reissaajien päästä tinkaamaan. Eevalla oli paras taktiikka, ehkä osittain vahingossa. Hän katseli erästä paitaa ja sovittikin sitä. Kun Eeva ilmoitti jatkavansa katselua muualta, myyjä kysyi paljonko on valmis siitä maksamaan nyt. Eeva ilmoitti puolet hinnasta ja sillä lähti.
Rankat kuurot iskivät toisinaan yllättäen
Iltapäivästä tutustuimme hotellimme privaattirantaan kovan sadekuuron jälkeen. Aallot olivat mukavia ja puljasimmekin melkoisesti. Kävimme illalla Bang Niang rannalla syömässä huippuhyvää ruokaa. Koko seurueemme ateriat maksoivat vaivaiset 40 euroa, vaikka olimme hienossa rantaravintolassa. Kävelimme auringonlaskun aikaan takaisin hotellille. Pimeä kerkesi tulla eli kello oli puoli seitsemän tienoolla. Jetlaagi vaivasi vieläkin tuoreita matkalaisia. Itse naputtelin blogia ennen unille menoa.


Kelit vaihtelle ja mollikka paistaa altaalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti